Täytteinä tuoreista mangoista ja passionista tehty sose (vähän hyydykkeenä liivatetta) sekä valkosuklaakermavaahto, päällä kreemi ja ruskea sokerimassa. Maalasin kakun pinnan vielä kastanjanruskealla pastavärillä laimentaen sitä alkoholilla, metalliset osat maalasin kuparinsävyisellä tomuvärillä. Hahmo kakun päällä on marsipaania.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marsipaani. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. tammikuuta 2014
Väsynyt matkalainen
Tein uudeksi vuodeksi n. 10h kakun, jonka oli tarkoitus näyttää matkalaukulta. Päälle tuli tilaajan toiveiden mukainen hahmo, vihreä-punainen leopardi makaamassa uupuneena.
Täytteinä tuoreista mangoista ja passionista tehty sose (vähän hyydykkeenä liivatetta) sekä valkosuklaakermavaahto, päällä kreemi ja ruskea sokerimassa. Maalasin kakun pinnan vielä kastanjanruskealla pastavärillä laimentaen sitä alkoholilla, metalliset osat maalasin kuparinsävyisellä tomuvärillä. Hahmo kakun päällä on marsipaania.
Täytteinä tuoreista mangoista ja passionista tehty sose (vähän hyydykkeenä liivatetta) sekä valkosuklaakermavaahto, päällä kreemi ja ruskea sokerimassa. Maalasin kakun pinnan vielä kastanjanruskealla pastavärillä laimentaen sitä alkoholilla, metalliset osat maalasin kuparinsävyisellä tomuvärillä. Hahmo kakun päällä on marsipaania.
Tunnisteet:
kermavaahto,
leopardi,
lumileopardi,
lyman,
mango,
marsipaani,
matkalaukku,
passion,
pastaväri,
sokerimassa,
syntymäpäivä,
tomuväri,
uusivuosi,
valkosuklaa,
valkosuklaakermavaahto
torstai 10. lokakuuta 2013
Pokemonkakku
Loma alkaa, ja lauantaina ilmestyy odotetty Pokemon X/Y -version. Mikäs sen parempi syy alkaa tehdä kakkua, ja vielä aiheeseen liittyvää sellaista!
Pohja on normaali vaalea sokerikakkupohja, kostutuksena sokerivesi. Täytteeksi laitoin kinuskikreemiä ja alkuviikolta yli jäänyttä kirsikkatäytettä. Samaa kirsikkatäytettä käytettiin muuten tämän vuoden Rinkeli Grand Prix -kisojen kakussa, jota kilpailijoiden piti imitoida mahdollisimman tarkasti.
Mutta takaisin tähän kakkuun. Ensin tarkoitukseni oli tehdä pallosta Master Ball, mutta värit olivat vähän vähissä joten tyydyin tekemään ihan normaalin pokepallon. Täytettyäni, muotoiltuani ja kreemitettyäni kakun heitin sen kylmään siksi aikaa kun tein koristeita.
Aluksi pohdiskelin, tehdäkö jotain X:ään tai/tai Y:hyn liittyvää, vai jotain mistä itse pidän enemmän. Turha varmaan sanoa, että päädyin jälkimmäiseen. Aloin siis muotoilla suosikkipokemoniani, Giratinaa.
Tein Giratinalle tukirangan foliosta, jonka jälkeen kasasin sen osa osalta. Aikaahan se vei, mutta lopputulos on mielestäni ihan hyvä.
Lopuksi marsipaanit pokepallon päälle, ja Giratinan sommittelu paikoilleen parin tikun avustuksella.

![]() |
Giratina ja Pokepallo. |
![]() |
Kyllä siitä ihan söpö tuli. |
Tunnisteet:
dragon,
ghost,
giratina,
kinuski,
kinuskikreemi,
kirsikka,
kirsikkahillo,
kreemi,
marsipaani,
pokemon,
sokerikakkupohja,
voikreemi
perjantai 13. syyskuuta 2013
Marsipaanikoristeita & sokerityöharjoittelua
Viime postaukset ovatkin olleet lähinnä kakkuja, niin vaihteeksi nyt jotain muuta.
Eli kaikenlaisia marsipaanikoristeita, harjoittelua, ja joitain onnistumisiakin. Lisänä myös ensimmäinen sokerityöni, pieni punainen ruusu.

Yksisarvinen jonka tein ystävälle lahjaksi. |
![]() |
Yksisarvinen |
![]() |
Ruusuharjoittelua.. |
![]() |
Ruusuharjoittelua. |
![]() |
Possu |
![]() |
Ruusuja kakun päällä |
![]() |
Valkoinen tiikeri kellimässä. |
![]() |
Valkoinen tiikeri. |
![]() |
Valkoinen tiikeri. |
![]() |
Valkoinen tiikeri. |
![]() |
Valkoinen tiikeri. :3 |
![]() |
Yllätyslahja ystävälle: musta labradori! Vielä tuettuna tikuilla kun ei ole aivan kuivunut. |
![]() |
Musta labbis, vielä tuettuna. |
![]() |
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: ensimmäinen sokerityöni ikinä! Tästä on hyvä jatkaa. |
Tunnisteet:
labradorinnoutaja,
marsipaani,
musta,
possu,
ruusu,
sokeri,
sokerikukka,
tiikeri,
valkoinen,
yksisarvinen
Marsipaania ja sokerimassaa
Sekä kotona että koulussa tehtyjä kakkuja. Sinisen kakun päällä on marsipaania, ja sen sisältä löytyy mustikkahilloa ja kermavaahtoa.
Sydänkakku on tehty kotona, ja on siten kostutettu itse puristetulla sitruunamehulla ja täytetty vähäsokerisella kirsikkahillolla sekä valkosuklaa-kermavaahdolla. Päällä Saksasta tuliaisena tuotua valkoista sokerimassaa ja vähän mustaa elintarvikeväriä.
Ruusukoristeinen kakku meni lahjaksi avomieheni äidille. Se on muuten samaa tavaraa kuin sydänkakkukin, mutta kirsikkahillon tilalla on vähäsokerista mansikkahilloa, ja päällä oleva ruusukoriste on sokerimassan sijaan marsipaania.
Tiedän isäni pitävän kakuista, ja aina syksyisin hän sananmukaisesti tyrkyttää kaikille omenia joita omenapuutarhan lukuisista puista löytyy enemmänkin kuin tarpeeksi..joten viimeisimpänä muttei vähäisimpänä uusin tekeleeni: omenakakku! Nimestään huolimatta sisältää vadelmahilloa ja kreemiä, kuorrutettu marsipaanilla, ja maalattu elintarvikeväreillä. Sain siitä aika paljon positiivista palautetta, sekä matkalla että kotona.

Sininen mustikka-kermakakku. |
![]() |
Sininen kakku. |
![]() |
Kirsikka-valkosuklaakermakakku sokerimassalla. |
![]() |
Sydänkakku. |
![]() |
Sydänkakku. |
![]() |
Mansikka-valkosuklaakermakakku sokerimassalla ja marsipaaniruusuilla. |
![]() |
Ruusukoristeet lähempää. |
![]() |
Vadelma-kreemi -omenakakku! |
![]() |
Omenakakku |
![]() |
Omenakakku |
![]() |
Omenakakku |
Tunnisteet:
elintarvikeväri,
kirsikkahillo,
mansikkahillo,
marsipaani,
mustikkahillo,
ruusu,
sitruunamehu,
sokerimassa,
sydän
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Valkosuklaa-juustokakku
Eli näistä Blipon lähettämistä tuotteista inspiroituneena päätin sitten tehdä juustokakun. Ja voin sanoa, että siitä tuli ihanaa! Ainakin näin valkosuklaanystävänä pidin, ja tuntuivat kyllä kaveritkin tykkäävän.
Keksitikuista ei aivan riittänyt pohjaksi, joten ostin lisäksi Filipinos-valkosuklaakeksejä.
Kuorrutteen tein Fazerin leivonta-valkosuklaasta ja matchan makuisista Meltykiss Whips -kuutioista.
Suosittelen myös lisäämään kuorrutteeseen esim. 0,5dl kermaa, koska muuten siitä tulee melko kovaa kovettuessaan. Itse tein tämän virheen, ja olimme kavereiden kanssa ihmeessä kun kakkua olisi pitänyt leikata..
Koristeeksi laitoin päälle pari keksitikkua ja marsipaania.

Ja tällainen olikin sitten lopputulos. |
Pohja:
200g Filipinos-valkosuklaakeksejä & Fran valkosuklaa-keksitikkuja
50g Voita
Täyte:
3-4 liivatelehteä (riippuen miten kovan lopputuloksen haluat, itse laitoin tällä kertaa 3)
100g valkosuklaata
270g tuorejuustoa
1 vaniljatanko
2 kananmunaa
1dl sokeria
2dl kuohukermaa
Kuorrute:
100g valkosuklaata
0,5dl kermaa
Murskaa keksit ja nypi sekaisin voin kanssa. Painele seos irtopohjavuuan pohjalle (muista paperi!) ja laita jääkaappiin odottamaan.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Sulata valkosuklaa joko vesihauteessa tai mikrossa (älä kumminkaan polta sitä; pidä mikrossa vain pieniä aikoja kerrallaan. 20s on ainakin itsellä toiminut hyvin). Muista sekoitella välillä.
Vatkaa tässä välissä kerma melko kovaksi vaahdoksi, ja laita se vaikka jääkaappiin odottamaan muita vaiheita tehdessäsi.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa.
Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, jonka jälkeen vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaisten sekaan tuorejuusto ja vaniljantangon siemenet, sekä sulatettu valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi.
Puristele liivatteista vedet, laita ne mukiin pienen vesitilkan (esim. rkl) kanssa ja keitä mikroon n. 10s ajaksi, ja lisää tuorejuustoseoksen joukkoon.
Kääntele kermavaahto varovasti tuorejuustoseokseen, ja kun seos on jälleen tasainen, kääntele joukkoon myös valkuaisvaahto.
Kaada täyte keksipohjan päälle irtopohjavuokaan ja tasoittele. Laita jääkaappiin ja anna hyytyä muutaman tunnin ajan.
Täytteen jähmetyttyä hieman, sulata valkosuklaa ja matcha-suklaat. Sekoittele hyvin. Itse en huomannut kermaa lisätä, mutta lisää kerma vähitellen sulatetun suklaaseoksen joukkoon ja sekoita tasaiksi. Kuumenna tarvittaessa lisää, ettei kerman kylmyys jähmetä suklaata.
Kun suklaa-seos on tasainen, kaada se kerralla täytteen päälle ja tasoita nopeasti esim. raapalla tai nuolijalla (tai pienellä kulma-paletilla). Laita jääkaappiin jähmettymään, ja koristele ennen tarjoamista haluamallasi tavalla.
Tunnisteet:
Blippo,
juustokakku,
marsipaani,
valkosuklaa,
vanilja
perjantai 10. toukokuuta 2013
Äitienpäivä
Tulipa sitten tehtyä äitienpäivää varten kakku äidille, ja keksejä avomiehen vanhemmille vietäviksi.
Keksit ovat samasta taikinasta kuin aiemmin mainitsemani kissa- ja kettukeksit, päällä suklaita ja kasvirasvakuorrutteita.
Kakussa on tavallinen sokerikakkupohja, mansikkahilloa ja mansikkaviipaleita, sekä kermahyydykettä. Päälle vedin kreemin ja punaisen marsipaanin, kuviot ja tekstit ovat vaaleanpunaista kasvirasvakuorrutetta + mustaa elintarvikeväriä.
Ärsyttävää miten tuo marsipaani alkaa aina hikoilla kun kakun ottaa jääkaapista huoneenlämpöön..

Lahjakeksit. |
![]() |
Kakku (älkää välittäkö taustasta, koitin vaan etsiä sopivaa valaistusta <.<) |
Tunnisteet:
kakku,
keksi,
kerma,
kreemi,
kuorrute,
mansikka,
marsipaani,
suklaa,
sydän,
valkosuklaa,
äiti,
äitienpäivä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)