Näytetään tekstit, joissa on tunniste kermavaahto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kermavaahto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. tammikuuta 2014

Väsynyt matkalainen

Tein uudeksi vuodeksi n. 10h kakun, jonka oli tarkoitus näyttää matkalaukulta. Päälle tuli tilaajan toiveiden mukainen hahmo, vihreä-punainen leopardi makaamassa uupuneena.
Täytteinä tuoreista mangoista ja passionista tehty sose (vähän hyydykkeenä liivatetta) sekä valkosuklaakermavaahto, päällä kreemi ja ruskea sokerimassa. Maalasin kakun pinnan vielä kastanjanruskealla pastavärillä laimentaen sitä alkoholilla, metalliset osat maalasin kuparinsävyisellä tomuvärillä. Hahmo kakun päällä on marsipaania.







torstai 5. joulukuuta 2013

Mustikka-kermakakkua

Isäni metsästysseuralla oli jälleen kerran hirvipeijaiset, ja minulta tilattiin sinne vähän kakkuja. Päädyinkin tekemään yhden 20 hengen gluteenittoman ja kaksi 75 hengen kerma-mustikkakakkua.
Gluteeniton pohja meinasi vähän hajota tekovaiheessa, isot pohjat olivat vähän haasteellisia leikata ja hillo meinasi loppua kesken, mutta kyllä siitä lopulta kunnialla selvittiin.

Välissä siis kermavaahtoa ja mustikkahilloa (toisessa isossa kakussa kuningatarhilloa), päällä mustikoita (kuningatarkakussa myös vadelmia, suomalaisia sellaisia), kiillettä ja kermavaahtoa.
Koristelin kakut vasta itse peijais-paikalla, joten kuvat vähän sen mukaisia.



Gluteeniton ~20hlö -versio.

~75hlö levykakku, makuna mustikka.

Iso mustikkakku lähempää.

~75hlö levykakku, makuna kuningatar eli mustikka ja vadelma.

Kuningatarkakku.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Lumileopardikakku

Avomiehellä oli lokakuun lopulla synttärit, ja pitihän sitä kakku tehdä sen kunniaksi.
Koska tuo pitää kovasti lumileopardeista, niin siihen sitten päädyttiin. Sisältä löytyy normaali sokerikakkupohja kostutettuna granaattiomenamehulla. Täytteiksi tuli mango-passion-banaanisosetta ja vanilja-kermavaahtoa. Muotoilun jälkeen päälle tuli kinuskikreemi ja sokerimassa, kuviot elintarvikeväriä.
Tuntui kyllä maistuvan niin miehelle kuin vieraillekin, ja jäikin vielä pala pakkaseen kun kokoa oli vähän liiankin kanssa.





perjantai 13. syyskuuta 2013

Hedelmä- ja marjakakkuja

Taas on aikaa kulunut edellisestä postauksesta, ja kuvia kertynyt vaikka kuinka.
Tässä siis joitain tekeleitäni viimeviikoilta, pääosin marjakakkuja kermalla tai ilman.


Hedelmäkakku aprikoosihillolla. Koristeltu ananaksella, persikalla, päärynällä, viinirypäleillä, kirsikalla, kuumahyytelöllä sekä krokantilla.

Mansikka-vadelmakakku. Sokerikakkupohja, mansikka- ja vadelmahilloa, mansikoita, pensasmustikoita, karhunvadelma, kuumahyytelöä ja mantelilastuja.

Mansikka-vadelmakakku.

Mansikkakakku. Sokerikakkupohja, mansikkahilloa, mansikoita, pensasmustikoita, kuumahyytelöä selä mantelilastuja.

Mansikkakakku.


Vadelmakakku. Sokerikakkupohja, vadelmahilloa, vadelmia, karhunvadelmia, pensasmustikoita, kuumahyytelö sekä mantelilastuja.

Mustikka-kermakakku. Sokerikakkupohja, mustikkahilloa, kermavaahtoa, pensasmustikoita ja kuumahyytelöä.


Mustikka-kermakakku erilaisilla pursotuksilla.

Mustikka-kermakakku.



Pari mustikka-kermakakkua odottamassa pakkaamista.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pesukarhukakku

Noniin, pitkästä aikaa pientä päivitystä.
Eräs kaverini toivoi pesukarhukakkua syntymäpäivälahjaksi kumppanillensa, ja ulkonäön suhteen oli toiveena vain että sillä pitäisi olla innostunut ilme.
Tein tätä varten kuuden munan sokerikakkupohjan, ja väliin tuli jälleen hyväksi todettu mango-passion -sose ja valkosuklaa-kermavaahto. Kostutukseen käytin itse puristettua, makeutettua ja laimennettua sitruunamehua.
Leikeltyäni ja muotoiltuani aikani huomasin että olin tehnyt pesukarhusta hitusen 'liian' ison, ettei kakkumassaa riittänyt enää aivan hännänpäähän ja kuonoon..mutta hätä keinot keksii. Kreemitettyäni kakun muuten muotoilin puuttuvat osat vaahtokarkista.
Kuorrutukseen käytin suklaa-vaahtokarkkimassaa. Muuten ihanan makuinen ja venyvä massa, mutta isoihin päällystysoperaatioihin ei näemmä sovellu kovin hyvin tahmaisuutensa vuoksi. Pitkällisen taistelun jälkeen kumminkin onnistuin jotenkuten, eikä tarvinnut enää ravata kiireellä hakemaan mistään sokerimassaa. Tein vielä toisen suklaa-vaahtisseoksen valkosuklaalla, ja päällystin sillä pesukarhun kuonon.
Kun tuli aika tehdä pesukarhun kuviot, päädyin sitten maalaamaan ne suklaalla. Käytin siihen ihan Fazerin sinistä ja pensseliä, ja lopputulos oli melko elävännäköinen pinta. Silmät, kulmat ja korvien reunat ovat Fazerin leivonta-valkosuklaata.
Kun kaikki muu oli valmista, liimasin pesukarhulle tassut suklaan avulla. Tassut itse ovat suklaa-vaahtismassaa. Ja pesukarhun innostuneen ja maanisen ilmeen syy: sen syömä vaahtokarkki!


Etupuolelta.

Vähän sivummalta.

Sivu.

Ja lopulta takaa.