Näytetään tekstit, joissa on tunniste keksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keksi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kissoja kerrakseen

Nyt onkin ollut pitkä tovi siitä kun olen saanut aikaiseksi päivitellä blogia..mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai kuinka?

Tein ennen joulua valmistujaiskakun, jonka tehtävänantona oli kirja-aihe, kissat ja teksti "Onnea uudelle kirjastotädille Heidille!". Sisälle toivottiin mansikkamoussea, joka meinasi kakkua tehdessä vähän loppua kesken koska olinkin mitoittanut kerman tavalliseen tapaan. Yleensä siis kakkuihini tulee jotain muutakin täytettä, jolloin kermaa ei tarvitse olla niin hirveästi. Toivottavasti kakku tästä huolimatta maistui, ainakin ulkonäkö tuntui tilaajaa miellyttävän.
Eli välissä mansikkamousse, kostutettu melooniaromisella vedellä, päällä kreemi ja sokerimassa. 'Kirjan kannet' ja kirjanmerkki ruskeanpunaista karkkimassaa, kuvat ja tekstit maalattu elintarvikevärillä (pasta ja tomu).


Vielä ilman kirjanmerkkiä
Ilman kirjanmerkkiä





Samaan paikkaan meni myös 40 kissakeksiä erilaisilla suklaapursotuksilla, samaan tapaan kuin aiemminkin. Eli valkoisia keksejä mummon vanhalla ohjeella, ja päällä fazerin leivontasuklaita.



perjantai 10. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Tulipa sitten tehtyä äitienpäivää varten kakku äidille, ja keksejä avomiehen vanhemmille vietäviksi.
Keksit ovat samasta taikinasta kuin aiemmin mainitsemani kissa- ja kettukeksit, päällä suklaita ja kasvirasvakuorrutteita.
Kakussa on tavallinen sokerikakkupohja, mansikkahilloa ja mansikkaviipaleita, sekä kermahyydykettä. Päälle vedin kreemin ja punaisen marsipaanin, kuviot ja tekstit ovat vaaleanpunaista kasvirasvakuorrutetta + mustaa elintarvikeväriä.
Ärsyttävää miten tuo marsipaani alkaa aina hikoilla kun kakun ottaa jääkaapista huoneenlämpöön..

Lahjakeksit.

Kakku (älkää välittäkö taustasta, koitin vaan etsiä sopivaa valaistusta <.<)




tiistai 7. toukokuuta 2013

Kissa- ja kettukeksejä

Minulta tilattiin tälle viikolle 40 vaaleaa keksiä pursotuksilla. 20 kissaa kuorrutin eri suklailla (Fazerin valkoinen leivontasuklaa, Fazerin sininen ja Fazer taloussuklaa), 10 kissaa taloussuklaalla ja oranssilla candy meltsillä, ja 10 kettua taloussuklaalla, valkosuklaalla ja violetilla kasvirasvakuorrutteella (sekoitin punaista ja sinistä).
Tuli vähän kiire kun piti rykäistä kaikki kahden illan aikana, mutta kaikki meni loppujenlopuksi ihan hyvin. :)
Violetti näyttää kuvissa paljon sinisemmältä mitä se oikeasti on, valaistus ei tainnut olla niiden kuvaamiseen se kaikista sopivin.


Vähän jokaisesta kategoriasta.

Kissoja eri suklailla.

Kettuja ja Karvisia.