Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirsikkahillo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirsikkahillo. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

Pokemonkakku

Loma alkaa, ja lauantaina ilmestyy odotetty Pokemon X/Y -version. Mikäs sen parempi syy alkaa tehdä kakkua, ja vielä aiheeseen liittyvää sellaista!
Pohja on normaali vaalea sokerikakkupohja, kostutuksena sokerivesi. Täytteeksi laitoin kinuskikreemiä ja alkuviikolta yli jäänyttä kirsikkatäytettä. Samaa kirsikkatäytettä käytettiin muuten tämän vuoden Rinkeli Grand Prix -kisojen kakussa, jota kilpailijoiden piti imitoida mahdollisimman tarkasti.
Mutta takaisin tähän kakkuun. Ensin tarkoitukseni oli tehdä pallosta Master Ball, mutta värit olivat vähän vähissä joten tyydyin tekemään ihan normaalin pokepallon. Täytettyäni, muotoiltuani ja kreemitettyäni kakun heitin sen kylmään siksi aikaa kun tein koristeita.
Aluksi pohdiskelin, tehdäkö jotain X:ään tai/tai Y:hyn liittyvää, vai jotain mistä itse pidän enemmän. Turha varmaan sanoa, että päädyin jälkimmäiseen. Aloin siis muotoilla suosikkipokemoniani, Giratinaa.
Tein Giratinalle tukirangan foliosta, jonka jälkeen kasasin sen osa osalta. Aikaahan se vei, mutta lopputulos on mielestäni ihan hyvä.
Lopuksi marsipaanit pokepallon päälle, ja Giratinan sommittelu paikoilleen parin tikun avustuksella.


Giratina ja Pokepallo.

Kyllä siitä ihan söpö tuli.


perjantai 13. syyskuuta 2013

Marsipaania ja sokerimassaa

Sekä kotona että koulussa tehtyjä kakkuja. Sinisen kakun päällä on marsipaania, ja sen sisältä löytyy mustikkahilloa ja kermavaahtoa.
Sydänkakku on tehty kotona, ja on siten kostutettu itse puristetulla sitruunamehulla ja täytetty vähäsokerisella kirsikkahillolla sekä valkosuklaa-kermavaahdolla. Päällä Saksasta tuliaisena tuotua valkoista sokerimassaa ja vähän mustaa elintarvikeväriä.
Ruusukoristeinen kakku meni lahjaksi avomieheni äidille. Se on muuten samaa tavaraa kuin sydänkakkukin, mutta kirsikkahillon tilalla on vähäsokerista mansikkahilloa, ja päällä oleva ruusukoriste on sokerimassan sijaan marsipaania.
Tiedän isäni pitävän kakuista, ja aina syksyisin hän sananmukaisesti tyrkyttää kaikille omenia joita omenapuutarhan lukuisista puista löytyy enemmänkin kuin tarpeeksi..joten viimeisimpänä muttei vähäisimpänä uusin tekeleeni: omenakakku! Nimestään huolimatta sisältää vadelmahilloa ja kreemiä, kuorrutettu marsipaanilla, ja maalattu elintarvikeväreillä. Sain siitä aika paljon positiivista palautetta, sekä matkalla että kotona.

Sininen mustikka-kermakakku.

Sininen kakku.


Kirsikka-valkosuklaakermakakku sokerimassalla.

Sydänkakku.

Sydänkakku.

Mansikka-valkosuklaakermakakku sokerimassalla ja marsipaaniruusuilla.


Ruusukoristeet lähempää.

Vadelma-kreemi -omenakakku!

Omenakakku

Omenakakku

Omenakakku