Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. joulukuuta 2013

Mustikka-kermakakkua

Isäni metsästysseuralla oli jälleen kerran hirvipeijaiset, ja minulta tilattiin sinne vähän kakkuja. Päädyinkin tekemään yhden 20 hengen gluteenittoman ja kaksi 75 hengen kerma-mustikkakakkua.
Gluteeniton pohja meinasi vähän hajota tekovaiheessa, isot pohjat olivat vähän haasteellisia leikata ja hillo meinasi loppua kesken, mutta kyllä siitä lopulta kunnialla selvittiin.

Välissä siis kermavaahtoa ja mustikkahilloa (toisessa isossa kakussa kuningatarhilloa), päällä mustikoita (kuningatarkakussa myös vadelmia, suomalaisia sellaisia), kiillettä ja kermavaahtoa.
Koristelin kakut vasta itse peijais-paikalla, joten kuvat vähän sen mukaisia.



Gluteeniton ~20hlö -versio.

~75hlö levykakku, makuna mustikka.

Iso mustikkakku lähempää.

~75hlö levykakku, makuna kuningatar eli mustikka ja vadelma.

Kuningatarkakku.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Hedelmä- ja marjakakkuja

Taas on aikaa kulunut edellisestä postauksesta, ja kuvia kertynyt vaikka kuinka.
Tässä siis joitain tekeleitäni viimeviikoilta, pääosin marjakakkuja kermalla tai ilman.


Hedelmäkakku aprikoosihillolla. Koristeltu ananaksella, persikalla, päärynällä, viinirypäleillä, kirsikalla, kuumahyytelöllä sekä krokantilla.

Mansikka-vadelmakakku. Sokerikakkupohja, mansikka- ja vadelmahilloa, mansikoita, pensasmustikoita, karhunvadelma, kuumahyytelöä ja mantelilastuja.

Mansikka-vadelmakakku.

Mansikkakakku. Sokerikakkupohja, mansikkahilloa, mansikoita, pensasmustikoita, kuumahyytelöä selä mantelilastuja.

Mansikkakakku.


Vadelmakakku. Sokerikakkupohja, vadelmahilloa, vadelmia, karhunvadelmia, pensasmustikoita, kuumahyytelö sekä mantelilastuja.

Mustikka-kermakakku. Sokerikakkupohja, mustikkahilloa, kermavaahtoa, pensasmustikoita ja kuumahyytelöä.


Mustikka-kermakakku erilaisilla pursotuksilla.

Mustikka-kermakakku.



Pari mustikka-kermakakkua odottamassa pakkaamista.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Voileipäkakkua ja vadelmia

Sain tänään aikaseksi ottaa kuvia tekeleistäni Marian konditoriassa, ja ajattelin jakaa ne tänne muidenkin nähtäviksi.

Voileipäkakut

Tein tänään sekä kala.- että kinkkuvoileipäkakkuja. Kalat ehtivät mennä jo kylmiöön pakattuina, mutta kinkuista huomasin napata kuvatkin. Eli välissä siis kinkkutäytettä, reunoihin painelin kuorrutteen päälle juustoraastetta. Päälle tuli persikkaa, persiljaa, kurkkua, tomaattia, kinkkua ja muutama viinirypäle. Pienempi on 15 hengen, isompi 25 hengen kakku.


Lähikuvaa 25-hengen kakusta.

Molemmat vielä päältäpäin.


Vadelmakakut

Yksi päivän hommista oli tehdä vadelmakakkuja. Eli erityisen kakkupohjan päälle laitettiin muotti, johon sitten laitettiin kerros diplomaattikreemiä (puolet vaniljakreemiä, puolet kermaa). Reunat vuorattiin huolellisesti vadelmilla, jonka jälkeen koko kakun päällys-osa täytettiin vadelmilla ja päällystettiin sileellä/kuumahyytelöllä. Hyydyttyään kakut leikattiin paloihin, ja pakattiin valmiiksi lähtemään myymälöihin.