Näytetään tekstit, joissa on tunniste konditoria. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konditoria. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Voileipäkakkuja

Tuli taas vähän näpsittyä kuvia, nyt kun on sitten kännykässäkin parempi kamera.
Eli työharjoittelussa tekemiäni voileipäkakkuja. Kalakakku on 15 hengen, ja kinkku on 25 hengen.
Kalakakussa olisin kyllä itse jättänyt toisen tilli-tupon laittamatta, mutta säännöt ovat sääntöjä..vaikka kuinka näyttäisi omasta mielestä nätimmältä.


15 hengen kalakakku.

25 hengen kinkkukakku.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Voileipäkakkua ja vadelmia

Sain tänään aikaseksi ottaa kuvia tekeleistäni Marian konditoriassa, ja ajattelin jakaa ne tänne muidenkin nähtäviksi.

Voileipäkakut

Tein tänään sekä kala.- että kinkkuvoileipäkakkuja. Kalat ehtivät mennä jo kylmiöön pakattuina, mutta kinkuista huomasin napata kuvatkin. Eli välissä siis kinkkutäytettä, reunoihin painelin kuorrutteen päälle juustoraastetta. Päälle tuli persikkaa, persiljaa, kurkkua, tomaattia, kinkkua ja muutama viinirypäle. Pienempi on 15 hengen, isompi 25 hengen kakku.


Lähikuvaa 25-hengen kakusta.

Molemmat vielä päältäpäin.


Vadelmakakut

Yksi päivän hommista oli tehdä vadelmakakkuja. Eli erityisen kakkupohjan päälle laitettiin muotti, johon sitten laitettiin kerros diplomaattikreemiä (puolet vaniljakreemiä, puolet kermaa). Reunat vuorattiin huolellisesti vadelmilla, jonka jälkeen koko kakun päällys-osa täytettiin vadelmilla ja päällystettiin sileellä/kuumahyytelöllä. Hyydyttyään kakut leikattiin paloihin, ja pakattiin valmiiksi lähtemään myymälöihin.




maanantai 15. huhtikuuta 2013

Blogisivut avattu!

Sain lopultakin aikaiseksi tehdä itselleni blogin, josta voi katsella ja seurailla mikä kaikenlaisia leipomuksia, kakkuja sun muita olen saanut aikaan. Työssäoppiminen on vienyt myös aikalailla aikaani ja jaksamistani, kun pitää nousta aamuisin ylös jo neljältä että ehtii kuudeksi Helsinkiin. Olen siis harjoittelussa Marian konditoriassa, ja työmatka sinne kestää reilun tunnin suuntaansa.
Mutta joka tapauksessa, tervetuloa seuraamaan blogiani! Mikäli kaipaatte jotain uutta, kuten neuvoja, reseptejä yms. niin niitä voi toivoa. Tuotteita voi tilata pistämällä sähköpostia osoitteeseen kuraihan@gmail.com.